6.10.2023
Latitude 66 Cobalt Oy:n toimitusjohtaja Thomas Hoyer oli 4.10. haastateltavana Helsingin Sanomien ja Aalto EE:n järjestämässä Taloudenpuolustuskurssi-tapahtumassa. Yhdeksättä kertaa Helsingissä järjestetty tapahtuma kutsuu yhteen yrityselämän, poliittisen päätöksenteon ja yliopistomaailman ammattilaisia sekä Aalto-yliopiston opiskelijoita. Tapahtuman kaikki puheenvuorot välitettiin myös Helsingin Sanomien verkkosivuilla.
Tilaisuudessa Thomas Hoyeria haastatteli Helsingin Sanomien toimittaja Jaakko Lyytinen. Haastattelu on katsottavissa Helsingin Sanomien verkkosivuilla, ja linkki videoon löytyy tämän artikkelin alaosasta. Haastattelu alkaa tallenteen kohdasta 2 tuntia ja 10 minuuttia.
Hoyer muistutti Suomen olevan mineraalijalostuksen suurvalta. Esimerkiksi koboltin jalostajana Suomi on ainoa merkittävä Kiinan ulkopuolinen jalostaja. Suomen osuus on reilut 10 % koko maailman jalostuksesta, kun Kiinan osuuden arvioidaan olevan noin 80 %.
– Suomessa yhdistyvät “hyvät kivet” eli geologia, pitkäaikainen jalostusosaaminen ja hyvin tärkeänä tekijänä fossiilivapaa energia. Millään muulla maalla ei ole tällaista yhdistelmää, Suomen mahdollisuus on ainutlaatuinen, Hoyer totesi haastattelussa.
Haastattelussa Hoyer kertoo, että Japani vaatii vuoden 2024 alusta lähtien myytäviltä sähköautoilta hiilijalanjälkitiedot. Maan hallitus on ilmoittanut määrittävänsä tulevaisuudessa sähköautotuet auditoidusti niiden valmistuksessa syntyneen hiilijalanjäljen mukaan.
– Siinä tilanteessa kukaan ei pysty voittamaan Suomessa kaivettuja ja jalostettuja mineraaleja, jotka toivottavasti myös valmistetaan akuiksi Suomessa sijaitsevissa akkutehtaissa. Suomen mahdollisuus on ainutlaatuinen.
Hoyer muistuttaa haastattelussa, että Suomessa osataan jalostaa kaikkia energiamurroksen ja sähkönsiirron kannalta keskeisiä mineraaleja. Niitä kaikkia myös löytyy maamme kallioperästä. Tällä hetkellä meillä on huomattavasti enemmän jalostuskapasiteettia kuin omien kaivosten tuotanto vaatii. Suurin osa Suomessa jalostettavista mineraaleista onkin tällä hetkellä tuontitavaraa. Esimerkiksi Suomessa jalostettava koboltti tulee tällä hetkellä pääasiassa Kongosta tai Venäjältä.
Energiamurroksen lisäksi myös puolustusteollisuus tarvitsee Suomen kallioperästä löytyviä mineraaleja. Puolustusteollisuuden tarpeissa huoltovarmuus ja tavoite päästä Kiina-riippuvuudesta eroon korostuu.
Kansainvälisessä talouspolitiikassa Hoyer näkee muutoksen, jossa Euroopan unionilla on ongelmia.
– Kiina ja Yhdysvallat jakavat nyt keskenään maailman mineraalivirtoja. Yhdysvallat rakentaa Inflation Reduction Actin myötä kansainvälistä verkostoa mineraalivirtojen hallintaan. Eurooppa on tällä hetkellä jälkijunassa. EU:n ideologia on ollut poistaa rajoja ja rajoituksia, nyt maailma menee toiseen suuntaan, Hoyer pohtii.
Suomalaiseen päätöksentekoon Hoyer kuuluttaa investointien tueksi selkeää ja aikatauluiltaan ennakoitavaa luvitusta.
– Yhden luukun periaate ja strategisesti tärkeiden hankkeiden etusija valitusten käsittelyssä ovat tärkeitä asioita. EU-parlamentin hyväksymä Critical Raw Materials Act pitää sisällään nämä velvoitteet jäsenmaille, Hoyer muistuttaa.
Tilaisuuden tallenteen voi katsoa Helsingin Sanomien verkkosivustolta.
Lisätiedot:
Jussi Lähde
vastuullisuus ja viestintä
puhelin 040 594 4444, sähköposti jussi@lat66.com
Helsingin Sanomien toimittaja Jaakko Lyytinen haastatteli Thomas Hoyeria Taloudenpuolustuskurssi-tapahtumassa.