3.6.2021
Latitude 66 Cobalt on julkaissut tarkempia karttoja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin yhtiölle myöntämistä laajoista varausalueista.
– Tukesin karttapalvelu sisältää suuren määrän tietoa ja sen käyttäminen on ensikertalaiselle hieman haastavaa. Tarkempien karttojen julkaisu antaa alueen maanomistajille, asukkaille, kesäasukkaille, eri elinkeinojen edustajille sekä muille asiasta kiinnostuneille tahoille selkeän kuvan siitä missä varausalueiden rajat kulkevat, yhtiön vastuullisuuden ja viestinnän parissa työskentelevä Jussi Lähde kertoo.
Lähde muistuttaa että yhtiöt eivät voi valmistella Tukesille varausalueita julkisesti malminetsintäyhtiöiden välisen kilpailutilanteen vuoksi.
– Tämä on ikävä tilanne niin alueen asukkaille kuin malminetsintäyhtiöillekin. Yhteistyö alkaa yllätyksellä, joka herättää paljon kysymyksiä.
Latitude 66 Cobalt on välittömästi malminetsintälupahakemuksen jättämisen jälkeen ollut yhteydessä varausalueiden kuntiin ja paliskuntiin. Asiasta on myös tiedotettu paikallislehtien sekä maakunnallisten medioiden toimituksia. Kuluvan viikon aikana yhtiö julkaisee ilmoituksia varausalueiden paikallislehdissä. Tavoitteena on käynnistää keskustelu alueen eri toimijoiden kanssa ja jakaa tarkempaa tietoa varausaikaisesta malminetsintätyöstä.
Yhtiö esittelee toimintaansa alueen kunnanhallitusten kokouksissa. Suurin osa näistä keskusteluista järjestetään koronakäytäntöjen vuoksi etäyhteyksillä. Yhtiö on myös toivonut mahdollisuutta esittäytyä kuntavaalien jälkeen työnsä aloittaville valtuustoille.
– Varausaikana tehdään sekä alueen geologista perustutkimusta että selvitetään mahdolliset sijainnit, joihin malminetsintä ei painavista syistä johtuen sovi. Kun noin puolentoista vuoden kuluttua ryhdymme valmistelemaan malminetsintälupahakemuksia, tämä tieto on mukana päätöksenteossa, Lähde kertoo.
Linkit eri varausalueita koskevaan tarkempaan karttatietoon:
Kolarin varausalueen kartat (Kolari, Kittilä, Muonio)
Posion varausalueen kartat (Posio, Pudasjärvi)
Sodankylän varausalueen kartat (Savukoski, Sodankylä))
Sallan varausalueen kartat (Salla)
Vasaraperän varausalueen kartat (Posio, Kuusamo)