Taloudellista tukea lasten ja nuorten urheiluharrastuksiin

7.4.2021

Latitude 66 Cobalt Oy tekee malminetsintää laajoilla alueilla Kainuussa, Koillismaalla, Peräpohjan alueella ja Itä-Lapissa. Teemme töitä kobolttikaivosten avaamiseksi Kuusamoon ja Posiolle.

 

Haluamme huolehtia siitä, että yhtiön tulevien työntekijöiden perheiden lapsilla on alueilla mahdollisimman hyvät liikuntaharrastusmahdollisuudet. Olemme varanneet tällekin vuodelle 8 000 euroa toiminta-alueemme lasten ja nuorten parissa työskentelevien urheiluseurojen tukemiseen.

 

Tuet myönnetään vapaamuotoisten hakemusten pohjalta. Tuen myöntämisen edellytyksenä on ry-muotoinen toiminta. Tukea voi hakea myös useampi seura yhdessä. Hakemuksesta tulee ilmetä avustuksen tarkka käyttökohde. Tukea ei myönnetä yksittäisen urheilijan tai yksittäisen joukkueen toimintaan vaan koko seuran lapsiin ja nuoriin kohdistuvan toiminnan kehittämiseen. Tuki on vastikkeetonta, emme edellytä tukea vastaan näkyvyyttä seuran toiminnassa.

 

Hakemukset pyydetään toimittamaan sähköpostitse osoitteeseen hannamari@lat66.com torstaihin 27.5. mennessä.

Lisätietoja asiasta antaa Jussi Lähde, vastuullisuus ja viestintä, jussi@lat66.com, 040 594 4444.

Haluamme kiittää kaikkia vuonna 2020 tuen avulla lasten ja nuorten urheiluharrastuksia toteuttaneita seuroja ja seurojen aktiiveja!

ylös ylös2
Sivun
alkuun.