1.4.2020
Sosiaalisessa mediassa on julkaistu video, joka on kuvattu Latitude 66 Cobalt Oy:n kairauspaikalla. Videon ilmeisenä tarkoituksena on luoda mielikuva, jonka mukaan yhtiön toimintatapa poikkeaisi siitä, mitä yhtiö on julkisuuteen kertonut.
Videolla esitellään kairauspaikalta nostettavia lapion kärkiosan kokoisia soijajäämiä. Videon kuvanneen tahon mukaan tallenne on kuvattu sunnuntaina 1.3.2020.
Kairaustyöt kyseisellä paikalla ovat päättyneet kuvausta edeltävänä päivänä. Video on kuvattu ajankohtana, jolloin kairauspaikan siivous on ollut vielä kesken. Lopullinen siivous jokaiselle kairauspaikalle tehdään keväällä lumien sulamisen jälkeen.
Kyseisellä kairareiällä 26. – 29.2.2020 tehtyjen kairaustöiden yhteydessä otettiin talteen reilut 4000 litraa hulevettä ja arviolta 300 litraa kairaussoijaa. Huleveden sekä kairaussoijan tankitus on tehty alla olevan kuvan osoittamalla tavalla. Hulevedet ja soija on toimitettu yhtiön Kuusamon Käylän geologiselle asemalle, jossa ne analysoidaan ennen asianmukaista käsittelyä.
Yllä olevat tiedot on toimitettu videon julkaisseelle taholle. Olemme pyytäneet kyseistä tahoa arvioimaan videon julkaistuna pitämistä näiden tietojen valossa.