24.10.2019
Kuusamolainen Niilo Kallunki on kutsuttu Latitude 66 Cobalt Oy:n Pohjois-Suomen aluepäälliköksi. Kallunki on toiminut yhtiössä aiemmin geologitiimien yhteyshenkilönä ja kiinteistökehityksen tehtävissä.
Kallunki toimii yhteyshenkilönä yhtiön toiminta-alueiden maanomistajiin, paliskuntiin ja muihin yhteisöihin kaikissa geologiseen tutkimustyöhön liittyvissä asioissa. Työtehtäviin kuuluvat myös geologitiimien työskentelyn avustaminen sekä toiminta-alueiden kiinteistöistä vastaaminen.
– Niilo on osoittanut oikeaksi sen vanhan totuuden, että paikallinen työntekijä on aina paras työntekijä. Käylässä sijaitsevan entisen Kurtin sahan muutostyöt geologiseksi asemaksi ja Juomasuon kaivospiirin alueella tehty alueen siistiminen ja kunnostus ovat saaneet ansaittua kiitosta, yhtiön vastuullisuudesta ja viestinnästä vastaava Jussi Lähde toteaa.
Liitteet:
Niilon kuva