Latitude 66 Cobalt teki 96 neliökilometrin malminetsintälupahakemukset Kemijärvelle, Savukoskelle ja Sallaan

5.10.2021

Kobolttia ja muita teknologiamineraaleja etsivä Latitude 66 Cobalt Oy on tutkinut syksystä 2019 alkaen Kemijärvellä, Savukoskella ja Sallassa yhteensä 2174 neliökilometrin laajuisia varausalueita. Varausajan nyt päättyessä yhtiö tekee alueelle 96 neliökilometrin laajuiset malminetsintälupahakemukset.

Lupahakemukset käsittelee malminetsinnän lupaviranomaisena toimiva Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.

– Geologitiimimme ovat kartoittaneet varausalueiden geologiaa keräämällä maaperä- ja kivinäytteitä. Niistä saatujen analyysitulosten ja muun tutkimustiedon perusteella geologista tutkimusta on perusteltua jatkaa osalla alueista. Näille alueille olemme jättäneet malminetsintälupahakemukset, yhtiön geologi Otso Markkanen kertoo.

 

Alueet ovat kiinnostavia erityisesti liikenteen sähköistymiseen tarvittavan koboltin takia.

Latitude 66 Cobalt ei tee malminetsintää luonnonsuojelualueilla tai Natura 2000 -alueilla. Esimerkiksi Sallatunturiin ja Pyhätunturiin yhtiö jättää kymmenen kilometrin etäisyyden malminetsintätyössään. Erilaiset suojavyöhykkeet koskevat myös laajoja järviä ja jokia sekä historiallisesti tai luontomatkailun kannalta tärkeitä kohteita kuten Posion Riisitunturia.

– Aloitamme elinkeinojen yhteensovittamisen jo siinä vaiheessa, kun kohdistamme malminetsintätyömme. Tämä on otettu hyvin vastaan muiden elinkeinojen taholta. Kaikkein tärkeintä meille on päästä suoraan keskusteluyhteyteen alueen kuntien sekä niiden asukkaiden ja yritysten kanssa. Arvostamme suoria yhteydenottoja, Lähde toteaa.

 

Tietoa kartoista ja malminetsinnästä kotitalouksiin

Posti jakaa kuluvan viikon torstaina varausalueiden ja niiden lähialueiden kotitalouksille ja yrityksille julkaisun, joka sisältää malminetsintälupa-alueiden kartat sekä tietoa malminetsinnästä.

– Tavoitteenamme on jatkaa alueiden tutkimista myös malminetsintälupien käsittelyaikana. Joissain tapauksissa tämä edellyttää maanomistajan lupaa joko liikkua hänen maillaan ajoneuvoilla tai tehdä siellä erilaisia tutkimuksia. Olemme näissä asioissa osaan maanomistajista yhteydessä jo kuluvan vuoden aikana, Lähde kertoo.

Yhtiö kertoo toiminnastaan kotitalouksiin ja yrityksiin jaettavilla julkaisuilla, verkkosivuillaan sekä osallistumalla erilaisiin tapahtumiin.

– Latitude 66 Cobaltin väki on liikkunut näillä alueilla nyt kahden vuoden ajan. Vastaanotto on ollut hyvä. Olemme aina liikkeellä merkityillä ajoneuvoilla ja henkilökuntamme vaatteissa on aina yhtiön tunnukset. Pihapiireissä malminetsintää ei tehdä, ei myöskään viljelyalueilla kasvuaikana, Lähde muistuttaa.

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Jussi Lähde, vastuullisuus ja viestintä, +358 40 594 4444, jussi@lat66.com

 

Vuonna 2019 tehtyihin varausilmoituksiin liittyvät tiedotteet:
Latitude 66 Cobalt Latitude 66 Cobalt on tehnyt varausilmoituksen 596 neliökilometrin alueille Posiolla, Kuusamossa, Sallassa, Kemijärvellä ja Pudasjärvellä  – Latitude 66 Cobalt (lat66.com)

Operaatio Akkumalmi – Latitude 66 Cobaltin tavoitteena yhtenäisten geologisten alueiden tutkiminen Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa 5700 neliökilometrin alueella – Latitude 66 Cobalt (lat66.com)

 

Yhtiötä koskevaan yrityskauppaan liittyvä tiedote:
Latitude 66 Cobalt Thomas Hoyer: ”Yrityskauppa vahvistaa Latitude 66 Cobaltin resursseja” – Latitude 66 Cobalt (lat66.com)

 

Yleiskartta Kemijärven malminetsintälupahakemusalueista

 

Yleiskartta Savukosken malminetsintälupahakemusalueista

 

Yleiskartta Sallan malminetsintälupahakemusalueista

 

Yhtiön geologi Otso Markkanen

ylös ylös2
Sivun
alkuun.