16.6.2022
Latitude 66 Cobaltin kairaustutkimukset siirtyvät kuluvan viikon aikana Kuusamon Säynäjävaaraan.
Yhtiö on tehnyt kairaustutkimuksia touko-kesäkuussa Kuusamossa sekä Juomasuon kaivospiirin alueella että Ollinsuon malminetsintälupa-alueella.
Säynäjävaaran alueella sijaitsee koboltti-kulta -esiintymä, jota on tutkittu 1980-luvulta alkaen ensin Geologian tutkimuslaitos GTK:n ja sittemmin Belvedere Resources Finland -nimisen yhtiön toimesta. Alueella ei tehty tutkimustyötä 2000-luvun alkupuolella.
Latitude 66 Cobalt on tehnyt alueella geologisia tutkimuksia vuodesta 2021 alkaen.
– Olemme tutkineet kallioperän ominaisuuksia sähköpulssia hyödyntävillä mittalaitteilla ja analysoineet peruskallion päältä otettuja moreeninäytteitä. Näiden tutkimusten pohjalta olemme rajanneet nyt kairattavat kohteet, kertoo yhtiön projektigeologi Otso Markkanen.
Markkasen mukaan nyt tehtävien kairaustutkimusten tarkoitus on vahvistaa historiallisten kairauksien raportoidut tulokset ja selvittää esiintymän potentiaalia. Tässä vaiheessa alueelle kairataan kuusi reikää. Säynäjävaaran kairausten arvioidaan olevan ohi kesäkuun loppuun mennessä.
– Kairauksissa saatavien kairasydänten analysointi alkaa kairausten jo ollessa meneillään. Ensimmäisen analyysin tekevät yhtiön Kuusamossa ja Posiolla työskentelevät geologit, sen jälkeen osa kairasydämistä lähetetään laboratoriotutkimuksiin tarkemmin analysoitavaksi. Päätökset kairausten jatkamisesta alueella tehdään aikanaan tutkimustulosten valmistuttua, Markkanen kertoo.
Säynäjävaaran alueella kairaustutkimukset tehdään maanomistajan luvalla.
Kairaustyön tekee ranualainen MK Core Drilling Oy.
Latitude 66 Cobalt on jättänyt kyseistä aluetta koskevan malminetsintälupahakemuksen Tukesille elokuussa 2019.
Lisätiedot:
Minna Lymi, viestintä, 050 590 5542, minna@lat66.com, Latitude 66 Cobalt Oy
Projektigeologi Otso Markkanen
Nyt tehtävien kairaustutkimusten tarkoitus on vahvistaa historiallisten kairauksien raportoidut tulokset ja selvittää esiintymän potentiaalia. Kairaustyön tekee ranualainen MK Core Drilling Oy. Kuvassa Arto Leppänen (vas.) ja Matti Petäjäjärvi.