Latitude 66 Cobalt jätti malminetsintälupahakemukset Kuusamoon, Posiolle ja Sallaan

11.11.2020

Kuusamoon ja Posiolle kobolttikaivoksia kehittävä kaivosyhtiö Latitude 66 Cobalt on jättänyt kaivosalan lupaviranomaiselle Tukesille malminetsintälupahakemukset Pohjois-Kuusamoon, Posion koillisosiin ja eteläiseen Sallaan.

– Kuusamon liuskevyöhykkeen systemaattinen geologinen tutkimus etenee. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme analysoineet yli 1 300 neliökilometrin laajuisen alueen ja nyt geologinen työ tarkentuu alueelle, jonka koko on 108 neliökilometriä eli 10 800 hehtaaria, yhtiön toimitusjohtaja Thomas Hoyer kertoo.

 

Hoyerin mukaan geologisen työn edetessä tutkittavat alueet tarkentuvat edelleen.

– Alueen asukkaat ja maanomistajat ymmärtävät hyvin miten pitkäjänteistä työtä malminetsintä on. Laajat varausalueet muuttuvat ensin pienemmiksi malminetsintälupa-alueiksi, ja nämä pienenevät edelleen tiedon lisääntyessä. Samalla tutkimuksiin käytetty panostus kasvaa, Hoyer kertoo.

Hoyer muistuttaa, että vaikka Kuusamon liuskevyöhykkeen potentiaali koboltin, kuparin ja kullan osalta on tiedetty jo vuosikymmenien ajan, koko aluetta kattavaa geologista tutkimusta ei aiemmin ole tehty.

– Akkumineraalien Suomelle tuomista mahdollisuuksista puhuu moni taho, mutta mahdollisuudet tulevat todeksi vain malminetsinnän kautta. Alueen kuntien ja yrittäjien mielenkiinto malminetsinnän palveluiden tuottamiseen on ilahduttavasti kasvussa. Esimerkiksi Sodankylässä arvioidaan malminetsinnän tuovan työtä vuodenajasta riippuen 70 – 270 henkilölle, Hoyer kertoo.

 

Pohjois-Kuusamon malminetsintälupahakemusalueen koko on 1 350 hehtaaria eli 13,5 neliökilometriä, Posion Maaninkavaaran malminetsintälupahakemusalueen koko on 1 250 hehtaaria eli 12,5 neliökilometriä ja Sallan eteläosien malminetsintälupahakemusalueen koko on 8 200 hehtaaria eli 82 neliökilometriä.

 

Latitude 66 Cobalt on keskittynyt teknologiamineraalien ja erityisesti koboltin etsimiseen Suomessa. Yhtiö myös kehittää koboltti-kulta -kaivosta Kuusamon Juomasuolle ja koboltti-kupari -kaivosta Posion Haarakumpuun.

Latitude 66 Cobalt ei tee varauksia tai malminetsintää luonnonsuojelualueilla tai Natura 2000-alueilla, ja mainittuihin alueisiin yhtiö jättää hakemuksissaan vähintään 500 metrin suojavyöhykkeen. Sama suojavyöhyke koskee myös laajoja järviä ja jokia sekä taajamia. Yhtiö on hakemuksissaan jättänyt Ounasvaaran, Pyhätunturin, Riisitunturin, Rukatunturin ja Sallatunturin ympärille kymmenen kilometrin suojavyöhykkeet.

 

Lisätiedot:
Jussi Lähde, 040 594 4444, jussi@lat66.com

 

Malminetsintälupahakemusalueet Kuusamo pohjoinen

 

Malminetsintälupahakemusalueet Posio koillinen

 

Malminetsintälupahakemusalueet Salla eteläinen

ylös ylös2
Sivun
alkuun.