Latitude 66 Cobalt esillä Ruotsin SVT:n uutisissa

11.1.2023

Ruotsin SVT:n uutislähetykset ja verkkouutiset esittelivät tiistaina 10.1. uutisjutussaan kobolttiin kohdistuvaa malminetsintää Suomessa. Posiolla kuvatussa materiaalissa esitellään geologista tutkimustyötä ja haastatellaan Latitude 66 Cobaltin toimitusjohtaja Thomas Hoyeria.

Hoyer kertoo haastattelussa, että suomalaisella metallinjalostusteollisuudella on edessään haaste.

– Suomi on suurin Kiinan ulkopuolinen koboltin jalostaja. Suomessa toimivat jalostamot ovat kaksinkertaistamassa kapasiteettiaan koboltin kysynnän kasvun takia. Kuitenkin 90 % Suomessa jalostettavasta koboltista on parhaillaankin tuontitavaraa Kongosta ja Venäjältä. Myös kotimaista vaihtoehtoa tarvitaan, Hoyer muistuttaa.

Suomessa tuotettavan koboltin logistiikan vaikutukset ympäristöön ovat myös haastattelussa esillä.
– Valtaosa koboltista louhitaan Kongosta ja kuljetetaan Etelä-Afrikkaan Durbanin satamaan ja sieltä Shanghain kautta Kiinaan jalostettavaksi ja edelleen Eurooppaan. Logistiikkaketju ei ole ympäristön kannalta mielekäs. Toki tähän ketjuun liittyy muitakin ongelmia, Hoyer toteaa.

 

Hoyerin mukaan suomalainen mineraaliklusteri on aiempaa valmiimpi tarjoamaan vaihtoehtoja, joissa koboltti tuotetaan ja jalostetaan Suomessa.
– Kansallinen etu on, että silloin jalostettua kobolttia voidaan työstää Suomessa yhä pidemmälle ja pidemmälle aina valmiiksi akkuratkaisuiksi asti, Hoyer muistuttaa.

Ruotsin television pääuutislähetyksen mielenkiinto kuvaa Hoyerin mukaan laajempaa ilmiötä.
– Suomi nähdään Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa paitsi merkittävänä osana ratkaisua energiamurroksen toteuttamisessa, myös puolustusteollisuuden materiaalitarpeissa, jotka ovat kasvaneet Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan takia.

 

Linkki SVT:n uutisjuttuun:

Så vill Finland bli mer självförsörjande på kobolt | SVT Nyheter

 

Lisätiedot:

Jussi Lähde
vastuullisuus ja viestintä
jussi@lat66.com
040 594 4444

 

Geologit Simon Griffiths ja Eleanor Capuano esittelivät kairasydänten tutkimusta kuvausryhmälle

ylös ylös2
Sivun
alkuun.