Kuusamon Ollinsuolla on tehty merkittävä kobolttilöytö

7.12.2021

Koboltin ja muiden teknologiamineraalien malminetsintää sekä kaivoskehitystä tekevä Latitude 66 Cobalt on tehnyt merkittävän kobolttilöydön Kuusamon Ollinsuon alueelta kesän 2021 kairaustutkimuksissa.

Kairareiän tutkimuksissa on löytynyt 124,8 metrin syvyydestä alkaen 51,7 metrin matkalta keskimäärin 0,44% kobolttia, 0.24 grammaa tonnilta kultaa ja 0,07% kuparia. Kyseinen osuus sisältää 8,3 metrin jakson, jossa koboltin määrä on 1,02%.

– Löytö on merkittävä ja alueella tehdään parhaillaan lisätutkimuksia, joilla pyritään tarkentamaan jatkossa tutkittavan alueen kokoa. Näin pitkältä matkalta saadut kobolttipitoisuudet ovat poikkeuksellisen korkeita, myös kansainvälisessä vertailussa. Edessä on kuitenkin paljon työtä, jotta tutkimuskohde saadaan määriteltyä esiintymäksi ja mahdollisesti myöhemmin taloudellisesti hyödynnettäväksi malmioksi, toimitusjohtaja Thomas Hoyer kertoo.

Kobolttilöydön sisältämä kairareikä oli kyseisen tutkimusalueen ensimmäinen. Latitude 66 Cobalt jatkaa Ollinsuon alueen kairaustutkimuksia vuonna 2022. Yhtiöllä on Ollinsuon alueella voimassa oleva malminetsintälupa.

Hoyerin mukaan nyt tehdyllä löydöllä on todennettua kobolttipitoisuutta suurempi geologinen merkitys.
– Tämä vahvistaa sitä geologista näkemystä, jonka pohjalta olemme tehneet Kuusamon liuskevyöhykkeen rakenteen tutkimusta vuodesta 2018 alkaen. Alueelta on löydettävissä merkittäviä kobolttivarantoja. Oman tutkijaryhmämme työn lisäksi on tärkeää huomioida myös Geologisen tutkimuskeskuksen GTK:n akkumineraaleihin liittyvän tutkimuksen merkitys. Tieteellinen perustutkimus rakentaa suomalaisen akkuteollisuuden menestyksen perustaa, Hoyer toteaa.

 

Hoyerin mukaan tutkimustulos tulee herättämään kansainvälistä kiinnostusta. Kuusamon, Posion, Sallan sekä Kemijärven alueilla sijaitseva Kuusamon liuskevyöhyke sekä rakenteeltaan vastaavat Kainuussa, Peräpohjassa sekä muualla Lapissa sijaitsevat geologiset vyöhykkeet ovat merkittävässä roolissa erityisesti eurooppalaisen teollisuuden akkumineraaleihin liittyvän huoltovarmuuden takaamisessa.

– Kansainvälinen energiajärjestö IEA esitti kesäkuussa 2021 arvion, jonka mukaan Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet voidaan saavuttaa, mikäli koboltin tuotanto nousee vuoteen 2040 mennessä 21-kertaiseksi. Koboltista kierrätetään nykyisellään 68 %, ja kierrätyksen lisääminen on tärkeää, mutta se ei yksin ratkaise ilmastonmuutoksen torjuntaan vaadittavan teknologian raaka-ainetarpeita, Hoyer kertoo.

Latitude 66 Cobalt Oy tekee malminetsintään liittyvää perustutkimusta 17 kunnan alueella Kainuussa, Koillismaalla sekä Lapissa. Yhtiö työllistää Suomessa toistakymmentä malminetsinnän ammattilaista. Kesän 2021 tutkimusjakson aikana yhtiö työllisti suoraan ja yhteistyökumppaneidensa kautta yli 60 henkilöä. Yhtiöllä on geologinen asema Kuusamon Käylässä ja geologinen tutkimusasema Posiolla.

Meneillään olevan yrityskauppaprosessin myötä Latitude 66 Cobalt Oy siirtyy teknologiamineraalien malminetsintään erikoistuneen sveitsiläisen SunMirror AG:n omistukseen kuluvan vuoden loppuun mennessä.

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jussi Lähde, vastuullisuus ja viestintä, puhelin 040 594 4444, jussi@lat66.com

Lisätietoja yhtiöstä: www.lat66.com

 

Latitude 66 Cobaltin tiedote: High-grade cobalt intercepted at K9 target in Kuusamo Finland

SunMirror AG:n asiaa koskeva tiedote

IEA:n raportti, yhteenveto
IEA:n raportti ’The Role of Critical Minerals in Clean Energy Transitions – Analysis -IEA’

 

Karttakuva kobolttilöydön sijainnista

 

Latitude 66 Cobaltin toimitusjohtaja Thomas Hoyer

ylös ylös2
Sivun
alkuun.