Kuusamon, Kemijärven ja Pelkosenniemen varauksista kertovat Kairasydän-julkaisut jakelussa

16.2.2023

Latitude 66 Cobalt on jättänyt malminetsinnän valvovana viranomaisena toimivalle Tukesille varausilmoitukset alueista Kuusamossa, Kemijärvellä ja Pelkosenniemellä. Yhtiö viestitti asiasta tammikuun lopussa tiedotteilla. Lisäksi alueen maakunta- ja paikallislehdet ovat uutisoineet asiasta. 

Kuluvan viikon aikana varausalueilla ja niiden välittömässä läheisyydessä sijaitsevien kotitalouksien ja yritysten postilaatikoihin on jaettu kutakin varausaluetta koskeva nelisivuinen Kairasydän-julkaisu. Julkaisuissa kerrotaan yhtiön toiminnasta ja varausaikaisesta malminetsintätyöstä. Kustakin julkaisusta löytyy myös varausalueen kartta. 

– Tukes ei ole vielä vahvistanut varauksia, mutta tapanamme on kertoa toiminnastamme varausalueen väelle mahdollisimman pian varausilmoitusten jättämisen jälkeen, yhtiön vastuullisuuden ja viestinnän parissa työskentelevä Jussi Lähde kertoo. 

Latitude 66 Cobalt on hakenut alueille kahden vuoden varausaikaa.

 

Kairasydän-julkaisut ovat ladattavissa myös seuraavien linkkien kautta:

Kuusamo läntinen -niminen varausalue sijaitsee yhtiön Ollinsuon malminetsintälupa-alueen ympäristössä. Alue sijoittuu Kuusamosta Posiolle johtavan tien numero 81 Haatajan ja Oivangin kylien välisen tieosuuden pohjois- ja eteläpuolelle.  

Parsavaara -niminen varausalue sijoittuu Pohjois-Kuusamossa Juumantien (tie numero 18897) eteläpuolelle.

Kemijärvi kaakkoinen -niminen varausalue sijaitsee lähellä Sallan ja Posion kuntien rajaa. Aluetta halkoo Jumiskojoki. Yhtiön käytännön mukaisesti varausalue on rajattu siten, ettei se ulotu kymmentä kilometriä lähemmäksi Suomutunturin huippua.  

Kemijärvi pohjoinen -niminen varausalue muodostuu kolmesta alueesta. Kaksi alueista sijaitsee Kemijärvellä ja yksi sekä Kemijärven että Pelkosenniemen alueella. Alueet sijaitsevat Oinaan, Tapionniemen ja Javaruksen kylien läheisyydessä sekä Kemijärven ja Pelkosenniemen raja-alueella. 

Lisätiedot:
Jussi Lähde
puhelin 040 594 4444
sähköposti: jussi@lat66.com 

 

Kuusamon varausalueita koskeva tiedote:
Latitude 66 Cobalt Latitude 66 Cobalt teki 44,72 neliökilometrin varausalueilmoitukset Kuusamoon – Latitude 66 Cobalt (lat66.com) 

Kemijärven ja Pelkosenniemen varausalueita koskeva tiedote:
Latitude 66 Cobalt Latitude 66 Cobalt teki 200 neliökilometrin varausalueilmoitukset Kemijärvelle ja Pelkosenniemelle – Latitude 66 Cobalt (lat66.com) 

ylös ylös2
Sivun
alkuun.