Juomasuon kaivospiirin avolouhokselle rakennetaan poroaita

20.8.2019

Latitude 66 Cobalt Oy rakennuttaa poroaidan Kuusamon Käylän kylän läheisyydessä sijaitsevan Juomasuon kaivospiirin avolouhoksen ympärille.

– Avolouhos on louhittu 1990-luvulla alueen silloisten kaivostoimijoiden toimesta. Kaivospiirin siirryttyä omistukseemme olemme teettäneet alueella maansiirtotöitä, siivonneet aluetta sekä istuttaneet alueelle useamman tuhat puuntainta. Nyt on tullut aika saattaa louhoksen ympäristö siistimpään ja turvallisempaan tilaan, yhtiön vastuullisuudesta ja viestinnästä vastaava Jussi Lähde kertoo.

Käylän kylänväen käyttämä latupohja on kulkenut talvisin Juomasuon kaivospiirin tiepohjaa pitkin. Latu on käytössä myös tulevana talvena.

– Vanha tuttu reitti on edelleen hiihtäjien käytössä, aita rakennetaan siten että latu voidaan tehdä totuttuun tapaan, Lähde kertoo.

Aidan suunnittelussa on kuultu paliskuntain yhdistystä. Aidanrakennustyöt ovat käynnistyneet ja liikkumista työmaa-alueella rajoitetaan elokuun loppuun asti.

ylös ylös2
Sivun
alkuun.