Helikopteritutkimusten tulokset muokkaavat malminetsintälupahakemusalueita Kuusamossa ja Posiolla

20.10.2021

Teknologiamineraalien malminetsintää tekevä Latitude 66 Cobalt teetti kuluneen vuoden elokuussa kallioperän magneettisuutta mittaavia tutkimuslentoja Kuusamossa, Posiolla ja Sallassa. Tutkimustulosten pohjalta yhtiö muokkaa malminetsintälupahakemusalueita Kuusamossa ja Posiolla.

– Helikopteritutkimusten lisäksi muutoksiin vaikuttavat alueelta kerättyjen maaperänäytteiden ja maastokartoitusten tulokset. Aiemmista lupahakemuksista poistuu nyt 10,8 neliökilometriä ja uusia alueita hakemuksiin sisältyy 9,9 neliökilometriä, kertoo yhtiön geologi Otso Markkanen.

 

Markkanen muistuttaa, että prosessi kuvaa hyvin malminetsinnän luonnetta.
– Tutkimustieto ohjaa aina sitä minne uusia tutkimuksia kannattaa kohdentaa. Koillinen Posio ja pohjoinen Kuusamo ovat varsin vähän tutkittuja alueita. Kesällä tehdyt helikopteritutkimukset luovat pohjan useiden vuosien tutkimustyölle, Markkanen toteaa.

Markkasen mukaan alueella tarvitaan vielä paljon tutkimustyötä, ennen kuin mahdollisesta kobolttipotentiaalista saadaan lisätietoa.

– Kun tutkimukset etenevät, tutkittavat alueet rajautuvat. Kun malminetsintälupahakemusten käsittely aikanaan alkaa, järjestämme asiasta alueella tilaisuuksia asukkaille ja maanomistajille. Käsittelyaikataulu on malminetsinnän lupaviranomaisena toimivasta Tukesista kiinni, kertoo yhtiön viestinnän ja vastuullisuuden parissa työskentelevä Jussi Lähde.

 

Helikopteritutkimukset liittyvät laajempaan hankkeeseen, jossa yhtiö vertailee erilaisten malminetsintään liittyvien tutkimusmetodien toimivuutta koboltin osalta potentiaalisilla geologisilla vyöhykkeillä. Yhtiö on saanut Business Finlandilta rahoitusta tutkimusmenetelmien vertailuun. Mukana yhteistyössä on myös Geologian tutkimuskeskus GTK.

Yhtiön verkkosivuilta löytyy myös tarkemmat kartat malminetsintälupahakemusalueista. Karttoihin on merkitty myös lupahakemusalueiden kiinteistötunnukset. Kartat löytyvät Ajankohtaista -osiosta uutisen ”Tarkemmat kartat Kuusamon ja Posion malminetsintälupahakemusalueista” alta.

 

Lisätiedot:

Jussi Lähde, vastuullisuus ja viestintä, +358 40 594 4444, jussi@lat66.com

 

Yleiskartta malminetsintälupahakemusalueiden muutoksista

 

Yleiskartta malminetsintälupahakemusalueiden muutoksista Maaninkavaaran kylän ympäristössä

 

Latitude 66 Cobalt teetti kesällä 2021 kallioperän magneettisuutta mittaavia tutkimuslentoja Kuusamossa, Posiolla ja Sallassa.

 

Latitude 66 Cobaltin geologi Otso Markkanen

ylös ylös2
Sivun
alkuun.