23.10.2019
Kauppatieteen maisteri Hannamari Pietilä on kutsuttu Latitude 66 Cobalt Oy:n hallintopäälliköksi. Pietilä toimii yhtiön ja sen emoyhtiön hallituksen sihteerinä sekä vastaa yhtiön hallinnosta, taloudesta ja henkilöstöhallinnosta. Pietilä toimii maanomistajien yhteyshenkilönä malminetsintään liittyvissä maksuissa.
– Toimiala, viranomaiset ja muut yhteistyötahot ovat minulle ennestään tuttuja. Olen työskennellyt aiemmin vastaavissa tehtävissä Mustavaaran kaivoshankkeessa sekä Ferrovanin kierrätyshankkeessa, Pietilä kertoo.
– On hienoa saada Hannamari mukaan kasvavaan tiimimme. Hallinnon ja talouden tehtävät on keskitetty Oulun toimistoomme. Monien muiden tehtävien lisäksi Hannamari osallistuu vahvasti yhtiön viestinnän erilaisten tilaisuuksien valmisteluun ja toteuttamiseen. Vahva läsnäolo toiminta-alueillamme on yrityksellemme keskeinen arvo, toimitusjohtaja Thomas Hoyer kertoo.
Oululainen Pietilä on ennen kaivosalalle siirtymistään toiminut Nokia Oyj:n logistiikkapuolen tehtävissä.
Liitteet:
Hannamarin kuva.